Keskeistä ammattikeittiöiden suunnittelussa on saada oikeat laitteet sijoitetuksi oikeisiin paikkoihin. Keittiölaitteiden ja -varusteiden on oltava myös kestäviä ja mahdollisimman ympäristöystävällisiä. Lisäksi robotiikka ja automatiikka valtaavat yhä enemmän alaa keittiöissä. Automaatio helpottaa ja yksinkertaistaa monia työvaiheita, mutta tuo laitteiden käyttäjille myös uudenlaisia haasteita.
Kotimaisen luonnon antimet ja lähiruoka kiinnostavat sekä ravintoloitsijoita että ravintola-asiakkaita. Riistaa valmistaessa sopiva valmistustapa ja oikea kypsyysaste takaavat maukkauden.
Ravintola Nokka on vastuaullisen ja villinä kasvaneen ruoan edelläkävijä, jossa voi nauttia sesongin laadukkaimmista luonnon antimista sekä pientilojen tuotteista. Jatkuvasti uudistuvan Nokan keittiössä loihditaan maistuvia ja näyttäviä annoksia villinä kasvaneista kaloista, riistasta, sienistä ja marjoista.
Raaka-aineiden alkuperä ja kotimaiset raaka-aineet alkoivat kiinnostaa ravintola Nokan keittiöpäällikkö Ari Ruohoa jo kokin uran alkuvaiheissa. Hän työskenteli ravintola Nokalla kokkina vuonna 2002, ja voitti Vuoden kokki 2003 -kisan.
Koronatilanteen vuoksi ravintolat ja kuljetuspalvelut ovat joutuneet täysin uuden tilanteen eteen. Samalla on löydetty uusia liiketoimintamalleja tilanteesta selviytymiseksi.
Terveellisyys, keveys ja annosten muokattavuus kiinnostavat ravintola-asiakkaita yhä enemmän. Kasvisvaihtoehtojen suosio kasvaa edelleen. Laadukkaista raaka-aineista valmistettu maistuva ruoka houkuttelee valveutuneita asiakkaita.
Etenkin ravintola-alalla taustamusiikilla on suuri merkitys sekä tunnelman luojana, että yritysmielikuvan rakentajana. Musiikki vaikuttaa suoraan asiakaskokemukseen ja tunnelmaan - sen avulla voi tehdä asiakkaaseen lähtemättömän vaikutuksen.
Tamperelainen suosittu terassiravintola Dam Bar reagoi koronaan kuten monet muutkin ravintolat. Se päätti tehostaa asiakkaiden ja henkilöstön turvallisuutta ajantasaisella hygieniajärjestelmällä ja valitsi taloon Katrin-hygieniaratkaisut.
Hotelli Iso-Syöte on lämminhenkinen tunturihotelli Pudasjärvellä Pohjois-Pohjanmaalla. Joulukuussa 2018 hotelli koki muutoksen, kun sviitin takasta alkunsa saanut tulipalo tuhosi puolet vuonna 1984 rakennetusta hotellirakennuksesta ja aiheutti noin 10 miljoonan euron vahingot. Tulipalon jälkeen yrittäjä Juha Kuukasjärvi päätti rakentaa hotellin uudelleen entistä ehompana ja nyt Pudasjärvelle luonnonmaisemiin on kohonnut uusi upea Tunturihotelli Iso-Syöte.
Tarkoin harkittu musiikkitarjonta on erittäin tärkeä tunnelman luoja sekä ravintolassa että terassilla.
Asiakaspaikkarajoituksista johtuen taustamusiikkiluvan hinta ravintoloihin (sis. terassit) on kesäkuussa -50 % normaalihinnasta. Viimeistään nyt on hyvä aika kokeilla, miten sinä voisit hyötyä taustamusiikista!
Julkkiskokki ja ravintoloitsija Henri Alén on antanut kasvot ravintolaväen ahdingolle koronaepidemian aikana. Hän on kritisoinut useasti hallituksen päätöksiä ja myös päättämättömyyttä.
Ruokaravintoloista osa on yhä kyennyt pysymään auki. Liiketoiminta rajoittuu poikkeusolojen seurauksena nouto- ja kotiinkuljetusruoan myyntiin. Hallituksen päätös ravintolatilojen asiakastilojen sulkemisesta on voimassa toukokuun 2020 loppuun.
Ravintolakulttuuri on viime vuosina muuttunut yöelämästä ruokaravintoloita suosivaksi. Samaan aikaan ravintoloiden yksilöllisyys, elämyksellisyys ja viihtyisyys ovat nousseet kilpailuvalteiksi.
Terassien asiakaspaikat on aiemmin katettu markiiseilla tai suurvarjoilla, mutta Outdoor Living-buumin myötä ulkotilojen käyttömahdollisuudet ovat laajentuneet jopa ympärivuotiseen hyötykäyttöön kattamalla oleskelutila terassikatoksella. Asiakaspaikat ulkotiloissa on mahdollista pitää käytössä myös huonolla säällä.
Lahjakortti ravintolaan on suosittu lahja, joka on helppo antaa.
Helsingin Eirassa toimiva Visionary Design Partners Helsinki Oy (VDP) on yksi harvoja suomalaisia suunnittelutoimistoja, jotka keskittyvät ravintolatilojen ja hotellien suunnitteluun. Parin viime vuoden aikana VDP on tuonut uutta tyyliä monien ravintoloiden sisustuksiin muun muassa Kuopiossa ja Tampereella.
Kun suomalaiset ravintoloitsijat Jukka-Pekka Viita-aho ja Marco Kaasinen päättivät laittaa pystyyn skandinaavista ruokaa tarjoavan bistron Espanjan Torremolinokseen vuonna 2016, he arvelivat, että vastaan voi tulla kaikenlaista. Sitä he eivät kuitenkaan mitenkään voineet arvata ennalta, että kolmen vuoden päästä kaksikko juhlisi umpiespanjalaisen tapas-kisan voittoa – ja rannalle ruikuttamaan jäi 54 paikallista ravintolaa.
Suomen edustaja maailman arvostetuimpaan kokkikilpailuun valitaan lokakuussa Viini ja Ruoka 2019 -messuilla. Bocuse d'Or -edustajan paikasta kisakaudelle 2019–2021 kilpailee neljä alan rautaista ammattilaista. Suomen karsinnat voittavalla kandidaatilla on edessään yhdestä kahteen vuotta täysipäiväistä harjoittelua.
Viehättävään kattaukseen kuuluvat astiaston lisäksi huolellisesti valitut lautasliinat. Hyödyntämällä värejä ja liinojen taittelua lautasliinat samalla somistavat kattauksen ja viestivät ravintolan arvomaailmasta. Käyttötarkoitukseensa sopiva lautasliina on vastuullinen valinta.
Head Invest Oy vuokraa omistamastaan Oulun Uudesta Seurahuoneesta n. 1000 m2 Danske Bank A/S:n Oulun toimipisteelle. Vuokralainen muuttaa kiinteistöön syyskuun 2019 lopussa.
Jyväskylän Hippokselle rakentuva tapahtumakeskus sykkii elämää aamusta iltaan sekä arkena että tapahtumien aikana. Food and Events Restel Tapahtumaravintoloiden ketjujohtaja Kristian Helanne toteaa, että ravintolamaailman konseptit muotoillaan eri käyttäjäryhmiä palveleviksi. Kokonaisuus sisältää muun muassa Jyväskylän suurimman ravintolaterassin.
Henkilöstöpalvelubisnes loi nahkansa ja nousi ylös "mainekuopasta": nyt vuokratyöntekijät viihtyvät työssään paremmin kuin peruspalkansaajat ja peukuttavat duunia laajalla rintamalla.
Ravintoloissa syöminen on lisääntynyt kahden viimeisen vuoden aikana
Securitas toimittaa Levi Hotel Spa:lle kattavat turvallisuuspalvelut. Levi Hotel Span turvallisuuspaketti on toteutettu Securitaksen Combi-ratkaisun mukaisesti, mikä tarkoittaa kokonaispalvelua yhdeltä toimittajalta. Combi-ratkaisu sisältää mm. järjestyksenvalvonnan, vartioinnin, turvallisuustekniikan sekä tekniikan ylläpito- ja huoltopalvelut.
Ravintoloiden turvallisuustekijät ovat moninaisia - esimiehen on pidettävä huolta työntekijöistä ja asiakkaista kaikissa olosuhteissa. Turvallisen työyhteisön avaintekijät ovat ammattitaitoinen ja laadukas asiakaspalvelu sekä ennakointi ja toimintakyvyn säilyttäminen uhkaavissakin tilanteissa. "Tässä auttaa koulutus ja kokemus", uskoo liiketoimintajohtaja Teemu Balk Securitas Oy:stä.
Vastuullisuus on yhä kasvava käsite kulutuksessa. Se on yritysten selkeä pyrkimys ja vaikuttaa kuluttajien ostopäätökseen huomattavissa määrin. Kahvi- ja paahtimoyhdistyksen asiamies Marleena Tanhuanpää painottaa kahviteollisuuden näkökulmasta tekoja ja toimintaa, mutta myös sanojen merkitystä. Kaiken kerrotun on oltava totta, oli kyse kahvin alkuperästä, vastuullisuustoimista tai mistä tahansa.
Kun ravintola Fero avasi ovensa maaliskuussa Pitäjänmäellä, luvassa oli suomalaisia raaka-aineita ja maailman makuja. Erityisesti Ferossa on panostettu terveellisyyteen: alusta asti ravintolassa on tarjottu Sydänmerkki-lounaita muun tarjonnan ohessa.
Helsingin hotellitarjonta otti aimo harppauksen kohti kansainvälistä huipputasoa toukokuussa, kun Hotel St. George avasi ovensa Vanhan kirkkopuiston kupeessa. Osoitteessa Yrjönkatu 13 sijaitseva Hotel St. George on Kämp Collection Hotelsin kymmenes hotelli. Arvokiinteistön 10 000 neliötä seitsemässä kerroksessa muodostavat hotellikokonaisuuden, joka käsittää 148 huonetta sekä viisi sviittiä
Hävikkimestarissa tiedon kerääminen päivittäin on tehty helpoksi ja yksinkertaiseksi. Data tallennetaan reaaliajassa pilvipalveluun, jolloin se on kaikkien organisaation tasojen käytettävissä saman tien. Kun tiedot vielä pilkotaan ja visualisoidaan automaattisesti, jää aikaa olennaiseen eli hävikin syistä keskusteluun ja uusien hävikin vähennyskeinojen ideointiin ja kokeilemiseen käytännössä. Eipä aikaakaan kun ruokahävikki puolittuu kuin itsestään.
Kolme intohimoista ruoka-alan ammattilaista eri puolelta Eurooppaa päätti yhdistää voimansa ja kokeilla jotain uutta. Espanjalainen Albert Franch Sunyer, portugalilainen Carlos Henriques ja serbialainen Luka Balac olivat yhtä aikaa töissä ravintola Olon keittiössä ja alkoivat pohtia oman ravintolan perustamista.
Ruokaa lentää roskiin tolkuttomia määriä - meillä ja muualla. Suomessa esimerkiksi kotitalouksien ruokahävikki on vuosittain arviolta 120-160 miljoonaa kiloa - eli hurjat 20-25 kiloa henkilöä kohden. Kokonaisuudessaan ruokaketjussa hävikkiä syntyy lähes nelinkertainen määrä.
Gastro Helsinki, alan tärkein ja mielenkiintoisin tapahtuma, alkaa muutaman viikon päästä Messukeskuksessa Helsingissä. Tärkein uudistus alan ammattilaiselle on Gastron muuttuminen aksuttomaksi. Gastro Helsinkiin voi siis rekisteröityä kävijäksi ilman kutsukorttia ja lompakkoa: alan ammattilaisuus tarkistetaan sisäänkäynnillä. Samalla vaivalla voi rekisteröidä tapahtumaan myös kollegansa ja vierailla Gastrossa vaikkapa kaikkina kolmena päivänä.
Henkilöbrändäys on trendi alalla kuin alalla. Ravintola- ala ei ole poikkeus. Sosiaalinen media tukee tätä ajattelumallia, sillä jokaisesta ihmisestä on tullut jollain tavalla oma henkilöbrändinsä.
Turun legendaarista kakolan keskusvankilaa ei herkästi yhdistetä kulinarismiin - mutta sitten vanhassa vankilassa vappuna 2017 startannut ravintola tuli ja muutti kaiken. Vankila siirtyi muualle 2007 ja tilat ovat etsineet uutta käyttöä siitä asti. Pari vuotta sitten lietolainen kiinteistöyrittäjä Olli Ojala iski kiinni 150 vuotta vankilana toimineeseen kiinteistöön.
Helsingissä kauppakeskus Kampin Kortteliravintolakokonaisuus on muuttanut käsitykset kauppakeskusruokailusta kertaheitolla.
Tallinnan laivamatkailu siirtyi Tallinkin Megastarin myötä uuteen elämysvetoiseen aikakauteen. Sen ravintoloiden ja aulatilojen sisustukset on suunnitellut sisustusarkkitehtitoimisto dSign Vertti Kivi & Co.
Finlandia-talon keittiö on ehkä suurimman ponnistuksensa alla koskaan, kun se suunnittelee ja toteuttaa Suomen 100-vuotisjuhlavuoden tarjoiluja. Keittiöpäällikkö Timo Lepistöä pyydettiin kertomaan tämän vuoden haasteista ja hieman myös itsestään.
Ravintolapalvelut ovat olleet kauppakeskusliiketoiminnan suurimpia draivereita ja kovimpia kirittäjiä jo vuosien ajan. Ravintoloiden merkitys ei ole enää aikoihin ollut pelkästään ruuan ja juoman tarjoamisessa – tätä nykyä ravintolamaailmoja sopii jo tituleerata kauppakeskusten ankkureiksi.
Automatiikka yleistyy ammattikeittiöiden laitteissa
Ruokatilojen puhtaanpitoa valvotaan suunnitelmallisesti
Frankfurtin Ambiente esitteli HoReCan uusia tuulia
Erikieliset hygieniapassitestit ja koulutukset varmistavat työntekijöiden elintarvikehygienian osaamisen
Ajankohtaista Finnkaihtimelta
Hyvin suunniteltu keittiö on turvallinen ja toimiva
Paikallinen riista on lähiruokaa parhaimmillaan
Uusia makuja Suomen luonnosta
Vain ihan pikkuisen keliakia?
Arvostettuna osaajana muutoksessa – Ateria 8.11.
Uusi ympäristöystävällisempi suojakäsinesarja markkinoille
Helsingin keskustan maamerkki - Uudistettu Solo Sokos Hotel Torni
Maailmalla vietetyt vuodet kirkastivat visiota
Suomen suurin vessa on nyt myös vihrein
Tarjoilija, tuokaa pöytään valon pisaroita
Suomalainen asiakaspalvelu on vientivaltti
Terveisiä New Yorkista!
Ravintolan rooli vuokralaisena
Kun musiikki on kuningas
Hävikkihankkeesta jatkuvaan kehittämiseen
HoReCa myrskyn silmässä
Kestävästi herkullinen
Ambienten ajatusleikki
Valmiina vastuuseen?
Ruista ranteessa, sata lasissa
Winter is coming
Kuin herran kukkarossa
Ruokahävikki on lose-lose
Lisää asiakaspaikkoja terassille
Outdoor living
Vinkit parempaan kahviin ja teehen vuoden innostavimmasta tapahtumasta
Siivouspalvelusta strateginen kumppani?
La Preferida Hominy - Valkoinen maissi
Pidennä terassin käyttöaikaa
Hummus on niin ymmus!
Lahjakorttikauppa tuo lisää myyntiä ravintoloihin
Hellmann's - majoneesien ykkönen
Valitse oikea kerma oikeaan käyttötarkoitukseen
Teeajat muuttuvat!
Mission Punajuuritortilla 30cm
JEPO-peruna on ilmastoystävällinen valinta
SAGA helpottaa keittiön arkea
Keittiö on täynnä kiirettä ja teräviä veitsiä
Gyoza - Japanilaiset dumplingit lähellä tuotettuina
Fiblon on vastuunsa tunteva mestarikierrättäjä
Jääkiekon liiga starttaa 8. syyskuuta - Oletko valmis?
Cafitesse excellence - Kahvikoneesta kätevästi myös kuuma maito
Tcpos - Joustava kassajärjestelmä haastaviin myyntiympäristöihin
Baristainistitute.com kokoaa baristat yhteen
Panosta laatuun ja hallinnoi hävikkiä - Rollfoodsin pakasteleivonnaisilla
Uudet käyttövalmiit vegeproteiinituotteet!
Anuga 2017 -messuilla painopiste on liiketoiminnassa
Ateriassa kohtaavat julkisen ruokapalvelun ja sopimusruokailun asiantuntijat eri puolilta suomea.
Suomalainen keksintö Topbox- moduuli lähtee euroopan markkinoille
Ergonomiset ja urheilulliset työjalkineet
Terassit hyötykäyttöön
Uudet tuulet puhaltavat
Cafitesse on nyt Jacobs cafitesse
Finnpos, käyttäjäystävällisiä ratkaisuja ravintoloille
Kuluttajat haluavat vastuullisten tuotteiden näkyvän
Suuniteltu heille, jotka odottavat tapahtumilta vähän enemmän
Rakastu vegaanimajoon
Vuoden kahvit ja kahvivaikuttajat valitaan Pohjois-euroopan suurimmilta kahvifestareilta
Ulkoterassit käyttöön
Finpossille uusi brändi: Open
Arkea ja juhlaa jo 40 vuotta
Pääsiäisen ideat ammattilaisille
Ulkomaan logistiikka suomalaisen kumppanin avulla
Luomu hampurilaissämpylät
Hämeenlinnassa tehdään tulevaisuutta
Herkulliset kirjolohipyörykät ovat varma ja helppo valinta!
Auringonsuojaus kuntoon
Täyden kympin tuote
Finnpos tuo parempaa palvelukokemusta
Jacobs Cafitesse kahvit saivat uuden ilmeen
Bataatit ovat tulleet jäädäkseen
Joulun ideat ammattilaisille