Ravintolat

Ravintolatoimija Restel tuo kokonaisvaltaisen ravintolamaailman Jyväskylän Hippokselle

artikkelikuva: Ravintolatoimija Restel tuo kokonaisvaltaisen ravintolamaailman Jyväskylän Hippokselle

Jyväskylän Hippokselle rakentuva tapahtumakeskus sykkii elämää aamusta iltaan sekä arkena että tapahtumien aikana. Food and Events Restel Tapahtumaravintoloiden ketjujohtaja Kristian Helanne toteaa, että ravintolamaailman konseptit muotoillaan eri käyttäjäryhmiä palveleviksi. Kokonaisuus sisältää muun muassa Jyväskylän suurimman ravintolaterassin.

Ravintolamaailma palvelee aamusta iltaan

Monitoimiareena harjoitusjäineen sekä areenakeskus valmistuvat arviolta vuonna 2022. Pitkäaikainen vuokrasopimus allekirjoitettiin 15.5.2019. Sopimus toteutuu, kun hankkeen ensimmäisen vaiheen rahoituspäätös on kokonaisuudessaan tehty ja rakennuslupa saanut lainvoiman.

Food and Events Restel Tapahtumaravintoloiden ketjujohtaja Kristian Helanne kertoo ravintoloiden sijoittuvan Hippoksen areenakeskukseen ja sen viereiseen monitoimiareenaan, jonne Restel tuo aamiais-, lounas- ja perheravintoloita, take away -ravintolan, olohuonemaisen kahvilan sekä aitioiden vip-palvelut.

"Tavoitteena on pitää Hippoksen syke yllä aamusta iltaan. Muokkaammekin ravintolapalvelut sekä vuorokaudenajan että ihmisryhmien mukaan. Satunnaisesti alueella vierailevien ja päivittäin Hippoksella liikkuvien toiveet ja vaatimukset vaihtelevat suuresti, kun joukossa on kaikenikäisiä. Osa ravintoloista muuntautuu tapahtumien mukaisesti. Kiekkopeleissä ruoka on tuhdimpaa ja konserteissa voidaan panostaa esimerkiksi juomavalikoimaan. Kokonaisuudesta tulee joustava, jotta pystymme reagoimaan muuttuviin kapasiteettitarpeisiin", Helanne kommentoi.

"Kokeneen ravintolapalvelujen tarjoajan löytäminen on Hippos2020-hankkeen näkökulmasta erittäin keskeinen edistysaskel. Ravintolapalvelut tarvitaan Hippokselle niin urheilijoille, liikkujille, työntekijöille, kokousvieraille kuin tapahtumavieraillekin. Restelin osaaminen ja kokonaisuus tulee palvelemaan laajasti kaikkia Hippoksen toimijoita ja vuokralaisia. Ravinto on tärkeä osa hyvinvointia, ja myös siksi tämän palvelun tarjoaja on keskiössä, kun suunnitellaan hyvinvointikeskusta. Siksi halusimme mukaan kokeneen ja luotettavan toimijan, jolla on myös halua kehittää konseptia juuri Hippoksen tarpeeseen", toteaa hankejohtaja Joni Alatyppö Lehto Groupista.

"Olemme hyvin iloisia saadessamme ravintolapalveluiden toimijaksi Suomen kokeneimman areenaoperaattorin, joka ymmärtää Hippoksen kaltaisen paikan erikoistarpeet niin seurojen kuin muidenkin toimijoiden osalta", jatkaa puolestaan Hippos2020-hankkeen projektipäällikkö Kari Halinen.

Muuntautumiskykyiset ravintolakonseptit sopivat monenlaisiin tapahtumiin

Monitoimiareenaan avautuu lukuisia muuntautumiskykyistä ravintolakonsepteja eri ruokakulttuureista, pikaruokaa, aitio- ja kokouspalveluita, useita baareja, sekä Jyväskylän suurin, osittain katettu ravintolaterassi. Myös terveellinen ravinto on yksi korostuvista teemoista. Elämyksellisissä ravintoloissa tapahtumasta ja ruoasta voi nauttia samaan aikaan. Tilat soveltuvat niin konsertteihin, kokouksiin, kongresseihin, messuihin, urheilu- ja kulttuuritapahtumiin sekä yritys- ja yksityistilaisuuksiin.

"Palvelemme kaikkia yhden pöydän tapaamisista aina tuhansien ihmisten juhliin tiloissa, joita ei muualta Keski-Suomesta löydy", Helanne täsmentää.

Restel tarjoaa ravintolapalveluita jo useilla suomalaisilla tapahtuma-areenoilla, kuten Tampereen Jäähallilla, Turun Messukeskuksessa, Helsingin Jäähallilla, Helsingin Musiikkitalolla sekä Hartwall Arenalla.

"Hippoksella näemme erittäin merkityksellisenä sen, että kaikkia mukana olevia yhdistää liikunta ja hyvinvointi".

Hippoksella toimii yli 100 seuraa ja alueelle tulee suorituspaikkoja yli 20 lajille. Myös urheiluseurojen pienimuotoinen kahvilatoimintaan perustuva varainkeruu on edelleen mahdollista. Ketjujohtaja Helanne näkee huomattavia synergiaetuja Hippokselle sijoittuvien toimijoiden kanssa. Rakentuva verkosto muodostuu liikunnan, tutkimuksen, hyvinvoinnin, teknologian ja korkeakoulujen toimijoista.

"Uudet verkostot ja kumppanuudet mahdollistavat innovaatiot, joilla esimerkiksi ravitsemuksen ja hyvinvoinnin teemoja voidaan yhdistää. Mitäpä jos aamulla treenannut urheilija saa älylaitteeseen tiedon, että viereisessä ravintolassa on tarjolla lounas, jossa on treeniin nähden juuri sopiva määrä proteiinia ja muita ravintoaineita", Helanne maalailee.

Mitä mieltä olit artikkelista?

Seuraa proresto

proresto uutiskirje




Seuraa proresto
Facebook, seuraa LinkedIN, seuraa
PubliCo B2B mediat:
enertec »     HR viesti »     kita »     prointerior »     prometalli »     proresto »     seatec »