Juomat
Kalusteet & kattaus
Ravintolat

Ulkomaan logistiikka suomalaisen kumppanin avulla

artikkelikuva: Ulkomaan logistiikka suomalaisen kumppanin avulla

Varovalla on pitkä kokemus HoReCa-alan yritysten kansainvälisten kuljetusten hoidosta. Ulkomaanrahtina kulkee muun muassa ravintolakalusteita, esikäsittelylaitteita, valmistustarvikkeita, astioita ja aterimia, kattaustarvikkeita ja tekstiilejä.

 

Järjestämme yrityksille myös alkoholijuomien rahdit. Viinin tuonti esimerkiksi Ranskasta, Italiasta ja Saksasta hoituu asiantuntevan logistiikkakumppanin kanssa vaivattomasti. Myös kiinnostus suomalaisia panimotuotteita ja muita alkoholijuomia kohtaan on viime aikoina kasvanut, ja niiden vientitoimituksia voidaan järjestää eri puolille maailmaa EU:n ulkopuolisille lähetyksille Varova hoitaa myös tuonti- ja vientihuolinnan vahvalla ammattitaidolla.

Varova on suomalainen perheyritys, joka tarjoaa kansainvälisiä kuljetus- ja huolintapalveluita sekä toimitusketjun hallinnan ratkaisuja yhteistyössä maailmanlaajuisen logistiikkaverkostonsa kanssa. Yritys on toiminut vuodesta 1948 ja on nykyään yksi suurimmista suomalaisomistuksessa olevista ulkomaan logistiikkapalveluita tarjoavista yrityksistä. Noin 100 logistiikan asiantuntijaa suunnittelee asiakkaille kustannustehokkaimmat kuljetusratkaisut huomioiden lähetysten koon ja toimitusten aikatauluvaatimukset.

Lisätietoja: www.varova.fi

Mitä mieltä olit artikkelista?

Seuraa proresto

proresto uutiskirje




Seuraa proresto
Facebook, seuraa LinkedIN, seuraa
PubliCo B2B mediat:
enertec »     HR viesti »     kita »     prointerior »     prometalli »     proresto »     seatec »