mainos_535

Puhtaanapito & hygiena

Pandemia on lisännyt ravintoloiden WC-tilojen hygieniavaatimuksia

artikkelikuva: Pandemia on lisännyt ravintoloiden WC-tilojen hygieniavaatimuksia

Koronapandemian myötä ihmiset ovat alkaneet kiinnittää entistä enemmän huomiota käsihygieniaan ja wc-tilojen hygieeniseen käyttöön. Käyttäjät odottavat yleisessä käytössä olevilta wc-tiloilta aiempaa parempaa hygieniatasoa.

KATRININ TEETTÄMÄN tutkimuksen mukaan käyttäjät suhtautuvat aiempaa pelokkaammin ja varovaisemmin julkisisiin wc-tiloihin. Henkilökohtainen turvallisuus on tärkeämpää kuin koskaan aiemmin. Tutkimuksen mukaan tyytymättömyys oman työpaikan wc-tiloihin oli noussut jopa 12 prosenttia edelliseen tutkimukseen verrattuna.

”Tämä tuskin johtuu siitä, että nämä wc-tilat olisivat vuodessa huonontuneet edellisen tutkimuksen jälkeen. Näkemyksemme mukaan ihmiset ovat alkaneet entistä enemmän kiinnittää huomiota wc-tilojen hygieniaan ja siisteyteen, eli odotukset niitä kohtaan ovat muuttuneet pandemian aikana. Se mikä on riittänyt ennen, ei riitä enää”, Metsä Tissuen markkinointipäällikkö Julia Laaksonen sanoo. Tutkimuksen teettänyt Katrin on suomalaisomisteisen Metsä Tissuen hygieniabrändi julkisiin tiloihin, työpaikoille ja horeca-alalle.

Wc-tiloilla suuri imagomerkitys

”Ravintoloissa asiakkaat kokevat wc-tilat tosi tärkeänä osana ravintolan kokonaispalvelua. Hygieeniset wc-tilat lisäävät asiakkaiden turvallisuuden tunnetta. Hyvin hoidettu ja puhdas wc viestii, että hygienia-asiat kunnossa myös keittiössä ja muissa tiloissa. Wc:n puhtaus yhdistetään ravintolan laatutasoon”, Laaksonen sanoo.

Tutkimuksen mukaan lähes kaksi kolmesta asiakkaasta ei palaa ravintolaan uudelleen, jos wc-tilat ovat epäsiistit. Noin 71 prosenttia asiakkaista mainitsee tuttavilleen huonosta wckäyntikokemuksesta ravintolassa. Tällaisia asioita nostetaan esiin myös asiakkaiden nettiarvioissa.

Wc-tilat ovat tutkitusti tärkeitä myös työhyvinvoinnin kannalta. Yli 80 prosenttia tutkimukseen vastanneista ilmoittaa, että wc-tilojen laatu vaikuttaa suoraan työhyvinvointiin.

Tarvikkeiden kulutus lisääntynyt

Yli 60 prosenttia tutkimukseen osallistuneista kertoi, että pandemia on pysyvästi vaikuttanut heidän käsihygieniatottumuksiinsa. Selkein uusi asia on käsihuuhteen käyttö, eli siitä on tullut arkirutiinia. Ravintoloissa on huomattu, että käsien pesu on selkeästi lisääntynyt. Ihmiset myös käyttävät vähän aiempaa enemmän saippuaa.

”Yritämme muistuttaa ihmisille, että käsihuuhteella ei saa korvata saippuapesua. Käsihuuhde on täydentävä tuote esimerkiksi ravintolaan saapuessa. Huuhteen käytöstä huolimatta kädet pitäisi pestä saippualla ennen ruokailua ja ruokailun jälkeen”, Laaksonen sanoo.

Hygieniatarvikkeiden kulutus on muutenkin jonkin verran lisääntynyt, vaikka wc:n käyttäjämäärä olisi ennallaan aikaisempaan nähden.

”Sen vuoksi voi olla perusteltua vaihtaa esimerkiksi käsien kuivausjärjestelmä vähän suurempaan tai lisätä paperiannostelijoiden määrää, jotta kuivausvälineet eivät lopu kesken. Se on taloudellisempaa kuin lisätä annostelijoiden täyttömäärää ihmistyövoiman avulla. Työ on kuitenkin suurempi kustannus kuin annostelijan vaihtaminen”, Laaksonen toteaa.

kuva

Paperi hygieenisin kuivaustapa

Paperi on selkeästi suosituin ja hygieenisin tapa kuivata kädet pesun jälkeen. Ilmakuivaimet ja tekstiilirullat ovat jo aiemminkin olleet vähemmän toivottuja tapoja käsien kuivaamiseen.

”Pandemia toi THL:n viralliset käsienpesuohjeet ja WHO teki myös omat käsienpesuohjeensa. Niissäkin sanotaan selkeästi, että kuivaa kätesi paperiseen kertakäyttöiseen pyyhkeeseen ja heitä se roskiin käytön jälkeen”, Laaksonen sanoo.

Kuivaajapuhaltimien ongelmana on se, että ilmavirran mukana leviää tutkitusti erilaisia mikrobeja ilmaan.

”Vaikka kädet pestäisiin ohjeistetun ajan huolellisesti saippualla ja huuhdeltaisiin, silti käsiin jää mikrobijäämiä. Puhallin puhaltaa näitä mikrobeja ilmaan ja lähellä oleville pinnoille. Paperilla kuivatessa mekaaninen hankaus vielä osaltaan poistaa jäämämikrobeja käsistä eli paperi parantaa hygieniaa tältäkin osin”, Laaksonen toteaa.

Kosketusvapaat annostelijat

Jopa 89 prosenttia tutkimukseen osallistuneista suosii kosketusvapaita ratkaisuja saippuan, wc-paperin ja käsipyyhkeen annostelussa.

”Käsipyyhepaperit on suunniteltu sellaisella taitolla, että laite tarjoaa automaattisesti seuraavan arkin valmiiksi, kun paperista vetää. Tietysti tarjolla on myös sähköisiä paperiannostelijoita, jotka syöttävät paperia. Tällaisia laitteita käyttäjät ja laitteiden ylläpitäjät toivovat. Noin 68 prosenttia toivoo paperia käsien kuivaamiseen”, Laaksonen sanoo.

Paperiannostelijoissakin muotoilu ja käytännöllisyys vaikuttavat käyttöhalukkuuteen. Paperia on kätevä ja turvallinen käyttää, kun automaattinen annostelija annostelee valmiin ja puhtaan pehmopaperiarkin käteen.

Paperi on myös lasten kannalta helpompikäyttöinen kuivaustapa kuin kiinteästi seinässä, mahdollisesti aika korkealla sijaitseva tekstiilipyyhe. Paperiarkin voi helposti ojentaa lapselle käytettäväksi.

Tuotteiden vastuullisuudella ja ympäristövaikutuksellakin on merkitystä.

”Katrin-pehmopaperit valmistetaan Mäntän tehtaalla Suomessa, millä on merkitystä huoltovarmuudenkin kannalta. Myös raaka-aine on peräisin läheltä, hyvin hoidetusta pohjoisesta metsästä. Katrin-papereilla on Pohjoismainen joutsenmerkki sekä EU-ecolabel”, Laaksonen toteaa.

Teksti: Jari Peltoranta
Kuvat: Metsä Tissue

Mitä mieltä olit artikkelista?

Seuraa proresto

proresto uutiskirje

mainos_614



Seuraa proresto
Facebook, seuraa LinkedIN, seuraa
PubliCo B2B mediat:
enertec »     HR viesti »     kita »     prointerior »     prometalli »     proresto »     seatec »