Elintarvikkeet & raaka-aineet
Korona vahvisti kehitystä
Kuluttajat haluavat tukea kotimaista
Kuva: Kesko Oyj
Suomalaisten ruokaostoksissa korostuvat kotimaisuus, hyvinvointi ja vastuullisuus, selviää S-ruokakauppojen kattavasta tilastokatsauksesta. Toisen kotimaisen ruokajätin, K-ketjun myyntidata vahvistaa myös kotimaisten tuotteiden kasvaneen suosion.
Kotimaisuustrendin kehitys näkyy konkreettisesti Suomessa tuotettujen elintarvikkeiden suosiossa. Keväällä 2020 kotimaisten elintarvikkeiden, esimerkiksi kotimaisen lihan, hedelmien ja vihannesten myynti nousi edellisvuodesta ja on jäänyt myös kesän ja syksyn yli entistäkin korkeammalle tasolle.
Monille kotimaisuus merkitsee luotettavuutta, johon kiinnitetään nyt entistä enemmän huomiota niin tuotteen laadun kuin alkuperänkin osalta. Tämä kulkee käsi kädessä hyvinvointi- ja vastuullisuustrendin kanssa, sillä kuluttajat haluavat tehdä entistä tietoisempia valintoja itsensä ja ympäristön puolesta, kertoo valikoimajohtaja Katja Tapio S-ryhmän ruokakaupoista.
Kuva: Kesko Oyj
Suomalaista tuetaan ostoskorissa
Myös K-ketjusta vahvistetaan, että suomalaiset arvostavat kotimaisia tuotteita. K-ketjussa myydään suomalaista ruokaa vuosittain yli neljällä miljardilla eurolla. K-ruokakaupoissa myydyistä ruokatuotteista lähes 80 prosenttia on suomalaista alkuperää.
Koronaepidemia on vahvistanut kotimaisten tuotteiden arvostusta vielä lisää. Asennemuutos näkyy myös ostokäyttäytymisessä. Näemme myyntidatastamme, että erityisesti alkuperämerkittyjä tuotteita on valittu tänä vuonna ostoskoreihin aiempaa huomattavasti enemmän. Ehkä tuohon arvostukseen liitetään nyt entistä laajemmin pärjäämisen merkitys ja se näkyy suoraan ostopäätöksissä. Alkuperämerkityt tuotteet on helppo tunnistaa suomalaisiksi, arvelee K-ketjun päivittäistavarakaupan toimialajohtaja Ari Akseli.
Vastuullisuutta tärkeää
Kotimaisuus, hyvinvointi ja vastuullisuus ovat vahvistuvia valintakriteerejä ruokaostoksilla. Kehityksen taustalla ovat sekä pitkään vaikuttaneet muutosvoimat että lyhyen aikavälin tekijät, kuten korona-aika, joka on luonut kysyntää muun muassa kotikokkaukselle.
Vastuullisuusnäkökulma liittyy myyntitilastojen valossa erityisesti ruokaostosten ympäristövaikutukseen. Tästä esimerkkinä on vegaanisten tuotteiden menekin lisääntyminen ja kalan syönnin vahva kasvu.
Kotimaiset järvikalat haastavat jo vähitellen kestosuosikki lohen asemaa. Kotimainen kala on erinomainen esimerkki tulevaisuuden menestystuotteesta, koska siinä yhdistyy luontevasti kotimaisuuden, hyvinvoinnin ja vastuullisuuden trendit. Sen kysyntä kasvaa ja tarjonta monipuolistuu edelleen, kertoo valikoimajohtaja Antti Oksa S-ryhmän marketkaupasta.
Kuva: Lari Lappalainen
Nuoret ostavat kotimaista
Hyvää Suomesta, Avainlippu ja Sirkkalehti -merkittyjen tuotteiden myynti on kasvanut alkuvuonna K-ruokakaupoissa. Myynnin kehitys on ollut noin 10–20 prosentin luokkaa.
Erityisesti nuoret haluavat tukea ostoillaan suomalaista työtä. Alle 35-vuotiaiden ostoksissa on tapahtunut isoin muutos tänä vuonna, kertoo Akseli.
Valtaosa suomalaisista haluaa, että koronaepidemian aikana ostetaan suomalaisia työllistäviä tuotteita ja palveluita, ja sen vahvistaa myös Suomalaisen Työn Liiton, Ruokatieto yhdistys ry:n ja Kauppapuutarhaliitto ry:n teettämä tutkimus. Noin kolmasosa suomalaisista sanoo koronaepidemian muuttaneen heidän suhtautumistaan tuotteiden ja palveluiden alkuperää kohtaan.
Tutkimuksen mukaan suomalaiset haluavat suosia suomalaisia työllistäviä tuotteita ja palveluita. Samalla kotimaisuudesta ja valmistusmaasta kertovan tiedon etsiminen on yleistynyt selvästi.
Silmiinpistävää tuloksissa on suomalaisten yksimielisyys: peräti 77 prosenttia pitää tärkeänä, että suomalaisia kehotettaisiin koronaepidemian aikana ostamaan tuotteita ja palveluita, jotka työllistävät suomalaisia. Jopa kolmannes sanoo koronaepidemian muuttaneen heidän suhtautumistaan tuotteiden ja palveluiden alkuperään.
Mitkä tuotteet tekevät nyt kauppansa?
S-ruokakauppojen myyntidatan perusteella Suomessa vallitsee nyt keskeisiä ilmiöitä, jotka kertovat tämän hetken kulutusmieltymyksistä ja ohjaavat suomalaisten ruokaostoksia myös 2020-luvulla.
Korona-aika on saanut suomalaiset kokkaamaan kotona enemmän kuin vuosikymmeniin ja palautti myös perunan takaisin keittiöihin. Peruna on ollut pitkään arkiruokakäytössä laskussa. S-ryhmän ruokakaupoissa perunaa on vuonna 2020 ostettu 8 prosenttia edellisvuotta enemmän.
Tuoreen kalan myynti S-ryhmän ruokakaupoissa on kasvanut peräti 20 prosenttia vuoteen 2019 verrattuna. Lohi on yhä suomalaisten suosikki, mutta myös muut kalat kasvattavat suosiotaan. Myydyimmät kotimaiset kalatuotteet ovat kirjolohen jälkeen muikku, silakka, kuha ja siika. Esimerkiksi vuoteen 2019 verrattuna silakan myynti kasvoi noin 11 prosenttia ja siian myynti noin 31 prosenttia.
Innostus leipomiseen ja kotikokkaukseen on kasvava trendi. S-ryhmän datan mukaan Suomen kovimmat jauhopeukalot löytyvät tällä hetkellä Itä-Suomesta, jossa ostetaan eniten jauhoja suhteessa ostosten määrään. Itä-Suomessa ostetaan myös keskimääräistä vähemmän valmisruokaa kaikista ostoksista, mikä kertoo jauhojen korkean menekin ohella kotitalouksien aktiivisesta otteesta ruoanlaittoon.
Kotona kokkaillaan ravintolaruokaa
Suomalaiset hakevat kotona ruokailuun entistä useammin elämyksiä ravintolatyyppisestä ruoasta, mistä osoituksena on muun muassa sushin saama suosio. Sushin myynti kasvoi S-ryhmän ruokakaupoissa vuonna 2020 kymmenkertaisesti.
Sokerittomien juomien myynnin kasvussa on nähty merkittävä harppaus. Niitä ostetaan erityisesti suurissa asutuskeskuksissa, joissa niiden osuus virvoitusjuomien myynnistä ylittää jo kolmen osuuskaupan alueella 50 prosenttia.
Erityisesti kasvipohjaiset ruokajuomat ovat lisänneet vahvasti menekkiään, ja niissä näkyy 20 prosentin kasvu verrattuna edelliseen tarkasteluajanjaksoon tammi–syyskuussa 2019. Tämä trendi on nähtävissä erityisesti pk-seudulla.
Valtakunnallisesti suosituimmat yrtit ovat tilli, basilika ja persilja. Yrttien käyttö näkyy myös alueiden välisissä eroissa: esimerkiksi Satakunnassa ja lounaisessa Suomessa tilli on selkeästi suosituin yrtti. Pääkaupunkiseudulla myydään korianteria melkein tuplasti enemmän kuin muualla Suomessa.
Lähteet: Suomalaisen Työn Liiton Kuluttajien ostokäyttäytyminen 2020 -tutkimus, K-ketjun asiakasdata, S-ruokakauppojen sekä Food Market Herkku -ruokakauppojen ja ruoan verkkokaupan myyntidata.
Teksti: Esa Pesonen