Juomat (Oluet)
Yrittäjyys

Koronakevät kuritti panimoteollisuuden valmistamien juomien myyntiä

artikkelikuva: Koronakevät kuritti panimoteollisuuden valmistamien juomien myyntiä

Suomalaisten panimojen valmistamien juomien kotimaanmyynti laski huhti-kesäkuussa. Verrattuna viime vuoden vastaavaan aikaan alkoholia sisältävien juomien eli oluen, siiderin ja lonkeron kotimaanmyynti väheni huhtikesäkuussa kolme prosenttia. Virvoitusjuomia juotiin yhtä paljon, vain kivennäisvesien myynti kasvoi hieman.

Valitovarainministeriö esittää ehdotuksessaan ensi vuoden talousarvioksi alkoholiveron korotusta. Tavoitteena on kasvattaa verotuloja noin 50 miljoonalla eurolla.

”Suunnitelmista nostaa oluen ja muiden mietojen panimojuomien veroa on luovuttava. Työllisyyden turvaaminen on nyt nostettava arvokkaimmaksi asiaksi. Se ei tapahdu veroja korottamalla”, sanoo Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton hallituksen puheenjohtaja Lasse Aho.

Koronaviruksen aiheuttaman poikkeuksellisen tilanteen vuoksi ravintolat olivat kesäkuun alkuun asti kokonaan kiinni ja matkustajatuonti väheni ulkomaanmatkailun lähes loputtua. Panimotuotteiden myynti siirtyi ravintoloista ja laivoilta vähittäiskauppaan, mutta kulutus ei kasvanut, vaikka koronakevään aikana julkisessa keskustelussa pelättiinkin päinvastaista.

”Kuluva vuosi on ollut panimoteollisuudelle ja ravintolaalalle erittäin raskas, joten alkoholiveron korotus tässä tilanteessa olisi kohtuuton. Alkoholiveron korotussuunnitelmien sijaan hallituksen on ohjelmansa mukaisesti syytä seurata matkustajatuonnin kehitystä.”

Alkoholiveron korotus ei automaattisesti lisää valtion verotuloja

Suomen alkoholivero on jo nyt EU-maiden korkein. Esimerkiksi oluestaan suomalainen maksaa liki 20 kertaa enemmän veroa kuin saksalainen. Viroon verrattuna vero on yli kaksinkertainen. Suuri ero alkoholiverossa kasvattaa matkustajatuontia erityisesti Virosta, jossa alkoholiveroa laskettiin viime vuoden heinäkuussa peräti 25 prosenttia.

Suomen valtio menetti viime vuonna verotuloja 176 miljoonaa euroa, kun suomalaiset toivat Virosta alkoholijuomia 309 miljoonan euron arvosta. Tuloista 116 miljoonaa olisi tullut alkoholiverosta ja 60 miljoonaa euroa arvonlisäverosta.

Tulokset selviävät Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy:n tutkimuksista: vuodesta 2014 lähtien toteutetusta haastattelututkimuksesta suomalaisten Viron-matkailusta sekä kesäkuussa 2020 käynnistyneestä Suomalaisten matkailu -tutkimuksesta. Jälkimmäisessä tiedustellaan viikoittain noin 250 satunnaisesti valitulta suomalaiselta, ovatko he tuoneet alkoholijuomia ulkomailta joko tuomalla itse tai ostamalla verkkokaupasta.

Tutkimukset ovat tilanneet Palvelualojen ammattiliitto PAM, Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto, Päivittäistavarakauppa ry PTY, Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ja Suomen alkoholijuomakauppayhdistys SAJK

Lähde: Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto
Kuva: Pixabay

Mitä mieltä olit artikkelista?

Seuraa proresto

proresto uutiskirje




Seuraa proresto
Facebook, seuraa LinkedIN, seuraa
PubliCo B2B mediat:
enertec »     HR viesti »     kita »     prointerior »     prometalli »     proresto »     seatec »