Elintarvikkeet & raaka-aineet
Huolinta, ahtaus ja tullaus
Juomat
Kuljetukset
Yrittäjyys
Apua ulkomaan toimitusketjun hallintaan
Tuotteille on kysyntää yli rajojen, mutta miten hoitaa logistiikka?
Suomalaiset erikoistuotteet kiinnostavat yhä enemmän maailmalla, ja kotimaan markkinoilla näkyvät kansainväliset trendit yhä nopeammalla aikataululla. Miten HoReCa alan yritys voi vastata kysyntään ja järjestää sujuvasti viennin ja tuonnin kuljetukset Euroopasta tai kauempaa?
Mikä kiinnostaa maailmalla, kiinnostaa myös Suomessa. Esimerkiksi viime vuosina hurjalla vauhdilla kasvanut pienpanimobisnes on synnyttänyt uusia yrityksiä Suomeen, ja maassamme tuotettua erikoisolutta janotaan Euroopan lisäksi jopa Japanissa ja Yhdysvalloissa asti. Pienempiä eriä kuljetetaan lentorahtina, ja menekin lisääntyessä voidaan lähetykset toimittaa maanteitse kuormalavoilla ja valtamerien yli konteissa.
Varovalta apua ulkomaan toimitusketjuun
Jokaisessa yrityksessä ei välttämättä ole ulkomaankaupan asiantuntemusta, mikä lisää tarvetta kansainvälisen logistiikan palveluyritykselle. Varovalla on pitkä kokemus ravintola-alan yritysten kansainvälisten kuljetusten hoidosta. Ulkomaanrahtina kulkee esimerkiksi ravintolakalusteita, keittiölaitteita, aterimia, kattaustarvikkeita ja tekstiilejä, sekä alkoholijuomia, mausteita ja kuivatavaraa.
Varova on vuonna 1948 perustettu suomalainen perheyritys, joka työllistää noin sata henkeä. Nimi juontaa juurensa yhtiön ensimmäisistä asiakkaista, Posti- ja Lennätinlaitoksesta sekä Yleisradiosta, joiden laitteet vaativat kuljetuksessa varovaisuutta. Tänä päivänä Varovassa työskentelee noin 100 kansainvälisen logistiikan ammattilaista.
Huomioi tarve ulkomaan rahdille jo hyvissä ajoin
Varovan vienti- ja tuontikuljetusten asiantuntijat auttavat mielellään jo siinä vaiheessa, kun tuotannon tai liiketoiminnan aloittamista vasta suunnitellaan. Kansainvälisten kuljetusten on monta osa-aluetta, joita ei ehkä tule otettua huomioon siinä vaiheessa, kun tuotteiden markkinoinnille on jo selkeät ajatukset. Esimerkiksi pakkauksen materiaali voi vaikuttaa huomattavasti siihen, miten se saadaan lastattua rekkaan tai konttiin, ja säästöt voivat olla huomattavia, jos pakkausoptimointia on mietitty etukäteen.
Euroopan unionin sisällä suuri osa tavarasta liikkuu ilman rajoituksia maasta toiseen, mutta kun on kyseessä kauppa tullialueen ulkopuolella, vaaditaan viennissä vientiselvitys ja tavaraa maahan tuotaessa se on tullattava. Varovan perinteisenä vahvuutena ovat huolinta ja tullauspalvelut, joita yritys on tarjonnut jo yli 70 vuoden ajan. Asiantunteva huolintatiimi neuvoo vaadittavissa dokumenteissa, ja neuvoo mahdollisista tullietuuksista.
Kiinan junarahti täydessä vauhdissa
Varovalla on vahva jalansija Aasian kappaletavaran ja täysien konttien kuljetuksissa. Kun Kiinan ja Suomen välinen junarahti pyörähti toden teolla käyntiin muutaman vuosi sitten, Varovalla oli palvelukonsepti nopeasti valmiina myös rautatiekuljetuksiin. Etuna rautatiekuljetuksessa on merirahtia nopeampi kuljetusaika, ja varsinkin suuremmissa erissä lentorahtiin verrattuna edullisempi hinta. Lähtöjä on toistaiseksi pari kertaa kuussa.
Tällä hetkellä raiteita myöten kulkee muun muassa koneita ja laitteita, pakkausmateriaaleja, tekstiilejä ja kalusteita. Elintarvikkeiden ja juomien kuljetuksiin on toistaiseksi vaadittu erillislupa Venäjän kauttakulkuun, mutta säännöksien odotetaan helpottuvan tulevaisuudessa.
Varova on perillä viimeisimmistä lupavaatimuksista ja auttaa asiakasta selvittämään mahdollisuudet vienti- ja tuontirahdille.
Lisätietoja: www.varova.fi