Henkilöstö & koulutus
Ravintolat
Gastro 2020
Suomen ainoa koko horeca-alan tavoittava ammattitapahtuma Gastro 2020 järjestettiin taas kerran maaliskuussa Helsingissä. Vaikka tapahtuma jäikin vain kaksipäiväiseksi, niin silti se keräsi suuren joukon alan ihmisiä maistelemaan ja tutustumaan uutuuksiin. Messutunnelma oli hyvä ja esillä oli paljon mielenkiintoisia tuotteita sekä herkullisia maistiaisia.
Messuilla järjestettiin myös useita kilpaluja. Yksi niistä oli Mestarikoulu-kilpailu, jonka tavoitteena on nostaa ja tuoda esille kaikkia Suomen ravintola-alan oppilaitoksia ja niiden kokkiopiskelijoita. Tavoitteena on myös koko ravintola-alan koulutuksen kiinnostuksen ja kunnioituksen kasvattaminen sekä yhteistyön kehittäminen ravintoloiden, yritysten, koulujen ja opiskelijoiden välille. Mestarikoulu-kilpailun finaali kisattiin Helsingin Messukeskuksessa 12.3.2020. Voittajaksi selviytyi Haaga-Helia Helsingistä edustajinaan kilpailijakaksikko Juho Lindström ja Piero Silvani. Kilpailun päätuomarina toimi keittiömestari ja ravintoloitsija Pekka Terävä. Tuomaristoon kuuluivat keittiömestarit Eero Vottonen, Sasu Laukkonen, Jari Vesivalo ja Linnea Vihonen sekä aluepäällikkö Paavo Torkkola, että liiketoimintajohtaja Jerry Tiittala.
Helsinkiläinen Ravintola Palace äänestettiin selvästi voittajaksi Suomen 50 Parasta Ravintolaa 2020 -äänestyksessä. Seuraaviksi sijoittuivat helsinkiläiset Baskeri & Basso Bistro, Inari ja Olo. Kahden edellisen vuoden voittaja, helsinkiläinen Grön, oli viides. Listan ja äänestyksen toteutti horeca-alojen media Viisi Tähteä pääkumppaninaan ruoka- ja ravintolayhteisö Toptaste. Muita yhteistyökumppaneita olivat Gastro Helsinki 2020 -messut sekä Artek / Vitra, Wihuri-Aarnio-Metro-tukku ja Fredman.
Vuoden Kokki 2020 kilpailun voitti Lari Helenius, ravintola OLOsta, Helsingistä.
Vuoden 2020 Kouluruokakilpailun voiton taas vei Kajaanin tiimi. Kajaanin joukkueessa kilpailivat Taru Kemppainen, Teija Partanen ja Hanna Ojalehto.
proresto - lehden osastolla kävi myös kuhinaa, kun kahden päivän aikana lehtiä jaettiin 1 500 kpl. Osastolla oli myös mahdollisuus osallistua arvontaan, jossa palkintona oli upeita Heirol Pro Steelsafe -paistinpannuja.
Tällä kertaa onnetar suosi seuraavia henkilöitä:
Carita Modenius, Lahti
Kalle Uusitalo, Nastola
Seuraava Gastro -tapahtuma järjestetään jälleen 16.-18.3.2022.
Lisätietoja: gastro.messukeskus.com
Lähde: Messukeskus
Kuvat: Heidi Koivunen