mainos_333

Kahvilat & terassit

Leipomo kahvilan sydämenä

artikkelikuva: Leipomo kahvilan sydämenä

Kahvila ja kakkukauppa Houkutus on toiminut kahvitietouden levittäjänä ja edelläkävijänä Itä-Suomessa 30-vuotisen taipaleensa aikana. Hyvän ja laadukkaan suoran kaupan kahvin kanssa voi nauttia sesongeittain vaihtuvasta leivonnaisvalikoimasta.

Kahvikulttuuri on muuttunut huomattavasti viime vuosikymmeninä sekä kahvin että leipomotuotteiden osalta.

”Espressokone tuli meille ensimmäisenä Joensuussa. Aikoinaan espressopohjaisia kahveja kutsuttiin erikoiskahveiksi, mutta nykyään erikoiskahveilla viitataan moniin muihinkin kahveihin, kuten käsin suodatettuihin ja muilla erikoismenetelmillä valmistettaviin kahveihin”, kertoo kahvila- ja leipomoyrittäjä Pirkko Burman Joensuussa ja Kuopiossa toimivasta Houkutuksesta.

kuva

Sosiaalinen media tuo kahvilakulttuurin kansainväliset trendit ja muutokset nopeammin kaikkialle. Esimerkiksi baristojen MM-kisojen tapahtumat näkyvät nopeasti kahviloiden tuotevalikoimissa.

”Seuraamalla alaa lehdistä, sosiaalisesta mediasta ja messuilla voi valikoida uusimmista jutuista omaan toimintaan ja omalle asiakaskunnalle sopivat uutuudet. Kaikkeen ei kannata lähteä mukaan, mutta on tärkeää, että on hetkessä kiinni eikä jumitu samaan kaavaan”, pohtii Burman.

Pääkaupunkiseudun ja muun Suomen välillä ei ole enää kahvilakulttuurin jakolinjaa, mutta pääkaupunkiseudun suurempi asiakaskunta mahdollistaa toiminnan fokusoimisen eri asiakasryhmille.

”Joensuussa ja Kuopiossa tuotevalikoiman on oltava laajempi, jotta voimme palvella suurempaa asiakaskuntaa”, Burman sanoo.

Kokonaisvaltainen kahvilaelämys syntyy, kun tuotevalikoiman maistuvuus on kunnossa, asiakaspalvelu ylittää odotukset ja miljöö on viihtyisä.

”Asiakaspalvelussa tärkeää on tehdä työtä omalla persoonalla ja huomioida asiakkaan tarpeet. Esimerkiksi syöttötuolin vieminen pyytämättä paikkaa etsivälle lapsiperheelle tai terassille koiralle tuotu vesikuppi kertovat, että asiakas on toivottu vieras”, Burman kuvailee.

kuva

Kahvilla on oltava tarina

Kahvin eettisyys ja alkuperä kiinnostavat sekä alan ammattilaisia että enenevissä määrin myös kahviloiden asiakaskuntaa.

”Meillä käytetään tällä hetkellä suoran kaupan kenialaista kahvia, joka tulee suoraan tilalta ilman kahvipörssiä. Kahvin koko toimitusketju on täysin läpinäkyvä, joten tiedetään missä kahvi on tuotettu ja paahdettu”, kertoo Burman.

Suoran kaupan kahvissa on samoja eettisiä periaatteita kuin reilun kaupan kahvissa. Viljelijöille maksetaan kahvista parempaa kilohintaa ja kauppa on täysin läpinäkyvää.

”Kahvin alkuperä alkaa vähitellen kiinnostaa asiakaskuntaa. Olemme pyrkineet levittämään kahvitietoutta asiakkaille. Kannattaa nauttia ennemmin kupillinen laadukasta, hyvää kahvia kuin bulkkikahvia”, Burman sanoo.

Houkutuksessa kahvin tarinaa kerrotaan asiakkaille pannuklipsien avulla, ja kassalla sekä pöydissä on tietoa kahvin alkuperästä. Viestinnässä hyödynnetään myös Instagramia ja Facebookia.

”Osa asiakkaista on todella kiinnostuneita ja tiedostavia kahvista ja sen alkuperästä, mutta suurimmaksi osaksi me vielä levitämme kahvitietoutta asiakaskunnalle päin. Hyvä ja laadukas kahvi on meille intohimo, enkä osaa enää kuvitella, että meillä myytäisiin mitä tahansa kahvia”, Burman sanoo.

Teen juojat on huomioitu tarjoamalla oikeaoppisesti haudutettua teetä eri pääryhmistä. Tarjolla on mustaa, vihreää ja valkoista teetä sekä rooibosta ja matchaa. Suurin osa käytetystä teestä on luomulaatuista irtoteetä.

Sesongeittain vaihtuvissa leivonnaisissa hyödynnetään lähiluonnon antimia

Kahvin tai teen kanssa voi herkutella kakuilla ja muilla leivonnaisilla.

”Leipomo on toimintamme sydän. Kaikki tehdään itse alusta loppuun croissanteja lukuun ottamatta”, Burman sanoo.

Sesongit näkyvät leivonnaisissa, joita voi paikan päällä nauttimisen lisäksi ostaa mukaan Houkutuksen kahviloista. Toukokuusta syyskuulle kestävän kesäsesongin aikana leivonnaisten koristelussa hyödynnetään luonnosta kerättyjä villiyrttejä ja muita syötäviä kasvinosia kuten kukkia.

kuva

”Olen intohimoinen villiyrttien kerääjä, ja kesällä koirien kanssa lenkkeillessä minulla on aina mukana kori yrttien keräämistä varten. Lisäksi meillä on muutama villiyrttien toimittaja, joilta saamme tuoreita yrttejä, kukkia ja varpuja heti aamusta. Henkilökuntakin saattaa työmatkalla pysäyttää pyörän ja käydä keräämässä lähimetsästä koristeluun sopivia kasvinosia”, kuvailee Burman.

Idea villiyrttien käyttämiseen tuli Kuopiossa järjestettäviltä Satoa-ruokafestivaaleilta, jossa esitellään luonnon antimia ja niiden hyödyntämistä. Henkilökohtaisen kiinnostuksen myötä villiyrtit tulivat osaksi liiketoimintaa.

Sesongeittain vaihtuvien tuotteiden lisäksi Houkutuksessa on kestosuosikkeja, joita on tarjolla aina.

”Mokkahovi on pitänyt pintansa lähes alusta saakka. Sitä on oltava aina. Myös muut suklaiset kakut ja leivonnaiset maistuvat vuoden ympäri”, sanoo Burman.

Toiveiden salaattibaarista voi koostaa ruokaisia salaatteja. Uusimpana Houkutuksen valikoimiin on tullut aamiainen, jonka saa myös vegaanisena ja gluteenittomana. Välipalahylly jatkaa aamiaisaikaa pidemmälle päivään. Molemmissa on tarjolla runsaasti luomutuotteita.

”Ihmiset ovat nykyään tietoisempia ruoan alkuperästä ja terveellisyydestä, ja erilaisia erikoisruokavalioita on paljon. Pyrimme kahvilatoiminnassa vastaamaan asiakaskunnan toiveisiin”, Burman sanoo.

Teksti: Merja Maukonen
Kuvat: Pirkko Burman

Mitä mieltä olit artikkelista?

Seuraa proresto

proresto uutiskirje




Seuraa proresto
Facebook, seuraa LinkedIN, seuraa
PubliCo B2B mediat:
enertec »     HR viesti »     kita »     prointerior »     prometalli »     proresto »     seatec »