Juomat (Viinit)
Sommelierit
Suomen Sommelierit ry
Kirsi Seppänen ja Taneli Lehtonen edustivat Suomea sommelierien PM-kilpailussa Norjassa
Pohjoismaiden parhaan sommelierin tittelistä kisataan 16. syyskuuta Oslossa. Suomesta kilpailuun lähtevät sommelierien Suomen mestari Kirsi Seppänen Deli 1909 & Wine Barista Tampereelta ja Taneli Lehtonen helsinkiläisestä Ravintola Murusta
Kirsi ja Taneli keskittyvät kilpailun lähestyessä viimeistelemään sekä teoreettista että käytännön osaamistaan kisan eri osa-alueisiin liittyen. Kilpailutehtävissä sommelierien tulee esimerkiksi osata tunnistaa viinejä ja muita alkoholijuomia, tarjoilla juomia oikeaoppisesti, valita sopivat juomaparit erilaisille ruokalajeille sekä hallita viinikulttuuriin liittyviä asiasisältöjä.
"Olen lukenut ahkerasti alan kirjallisuutta ja käynyt läpi aikaisempien teoriakokeiden kysymyksiä. Samoin keskustelut kollegoiden ja asiakkaiden kanssa valmistavat hyvin viinien analysointiin", kertoo Kirsi.
"Käytännön tehtäviin saan hyvää harjoitusta myös jokapäiväisessä työssäni esimerkiksi järjestämällä viinitastingeja. Rutiinien hallitsemisesta on hyötyä kilpailuissa, missä nopeatempoiset tehtävät usein luovat pientä jännitystä."
"Harjoittelemme Tampereella yhdessä muiden kilpailijoiden kanssa ja tuemme samalla toistemme oppimista."
Tanelin lukemistossa ovat viime aikoina olleet viinialueiden juridiset asiat sekä viinin valmistuksen ja kasvatuksen tekniset osiot. Lisäksi hän on perehtynyt itselleen hieman tuntemattomampiin viinimaihin kuten Uusi-Seelanti, Australia, Chile, Argentiina ja Yhdysvallat.
"Käytännön tehtäviin valmistaudun treenaamalla esimerkiksi viinin dekantointia ja cocktailien valmistusta", toteaa Taneli.
"Viinin ja ruoan yhdistämistä varten laadin omia listojani, jotka viinien lisäksi sisältävät kahvit, teet, avec-juomat, sikarit ja vedet. Viimeisen viikon ennen kilpailua käytän jo opittujen asioiden kertaamiseen."
Sommelierien Pohjoismaiden mestaruuskilpailun järjestäjänä toimii Norjan sommelieryhdistys Norsk Vinkelnerforening.
Kuvat: Pasi Murto